Kulutus puntarissa
BY: ALUSTA & HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA
Perjantaina 23. marraskuuta vietetään jälleen Älä osta mitään -päivää, jolloin tarkoituksena on kuluttamisen sijaan keskittyä pohtimaan, miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat ympäristöön ja yhteiskuntaan. Myös kuluttamisen motiiveja on tarpeellista punnita: mikä saa meidät kuluttamaan ja millä tavoin yritykset pyrkivät vaikuttamaan meihin ja valintoihimme?
“Ei kerrota niille!”
Nykypäivän datavirrassa vastaan tulee kaikenlaista informaatiota, usein myös sellaista, joka saattaa olla totuudellista mutta vain tietyssä valossa esitettynä. Tällaista löytyy esimerkiksi useista mainoksista: on helppo korostaa myönteisiä tuloksia ja pimittää kielteiset vaikutukset tiedon vastaanottajalta. Tutkitun tiedon vääristelylle on jo oma englanninkielen sanakin: agnotology.
Vaasan yliopistossa tieto- ja innovaatiojohtamisen dosenttina toimivan Harri Jalosen teksti johdattaa miettimään tietämättömyyttä ja sitä, millä tavoin esimerkiksi yritykset pyrkivät hämärtämään tuotteisiinsa ja niiden vaikutuksiin liittyvää tietoa. Kirjoitus on julkaistu Alusta -verkkolehdessä huhtikuussa 2016.
“Poissa silmistä, ei päästöistä”
Valtaosa suomalaisten päästöistä syntyy kotitalouksien kulutusvalinnoista. Näiden päästöjen arvioiminen voi kuitenkin olla kuluttajalle haastavaa, sillä vaikkapa muumimukia ostaessa ei tule välttämättä miettineeksi, mitä kaikkea sen valmistaminen ja kuljettaminen on oikeastaan vaatinut. Kansainvälisissä vertailuissakin näyttää hyvältä, että osa tuottamistamme päästöistä syntyy muissa maissa.
Häiriköt Päämajan artikkeli herättelee miettimään Kiina-ilmiön vaikutusta suomalaisten päästöihin ja kuluttajien vastuuta globaalin ilmastokriisin keskellä. Kirjoittaja Lassi Linnanen on ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä Suomen Ilmastopaneelin jäsen. Teksti on julkaistu syyskuussa 2018.