Aivokemiaa ja kuivattuja ruumiita
BY: Teologia.fi & Kalmistopiiri
Marraskuu on nimensä mukaisesti kuoleman kuukausi, ja nyt sen päättäessä päiviään tämän vuoden osalta voimme itsekin pohdiskella elämän loppuvaiheita. Tähän tarjoaa virikkeitä erityisesti uusi yhteistyökumppanimme Kalmistopiiri, jonka sisällöissä kaikenkarvaiset vainajat ovat lähes aina pääosassa. Niin ikään Teologia.fi:n artikkelissa tarkastellaan henkilöitä, jotka oman kokemuksensa mukaan ovat käyneet kuoleman rajoilla.
“Kuolemanrajakokemukset: mystiikkaa vai aivokemiaa?”
Kuolemanrajakokemuksella viitataan poikkeuksellisiin ja hyvin todentuntuisiin kokemuksiin, joissa kokija on usein fysiologisesti lähellä kuolemaa. Tällaiset tapaukset ovat olleet tutkijoiden laajamittaisen kiinnostuksen kohteena 70-luvulta lähtien, mutta toistaiseksi niille ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä tieteellisestä selitystä.
Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho tarjoaa helmikuussa 2018 Teologia.fi -portaalissa julkaistussa tekstissään lyhyen yleiskatsauksen kuolemanrajakokemuksiin ja niiden mahdollisiin syihin. Näreaho esittää myös artikkelissaan kysymyksen: mikä on kuolemanrajakokemusten rooli nykysuomalaisten hengellisyydessä?
“Ruumispuut ja ruumiiden kuivaaminen suomalaisessa kansanperinteessä”
Menneinä aikoina ruumiiden kuljettaminen kirkkoon siunattavaksi saattoi olla välimatkojen takia vaivalloinen tehtävä. Tämän takia eri puolelta Suomea tunnetaan perinteitä, joissa vainajan ruumis on nostettu arkussa puuhun kuivumaan siihen asti, kunnes hautajaistoimitus pystyttiin suorittamaan. Tällaista puuta kutsutaan ruumispuuksi, mutta puilla on Suomessa perinteisesti ollut myös muita rooleja osana hautausrituaaleja.
Uusi yhteistyökumppanimme Kalmistopiiri on jatkuvasti ilmestyvä arkeologinen julkaisu, joka painottaa hautausten ja ihmisjäännösten tutkimusta, eläinosteologiaa ja sairauksien historiaa. Tämä ruumispuita käsittelevä juttu on arkeologian tohtorikoulutettava Ulla Moilasen käsialaa ja julkaistu toukokuussa 2018.