Tuo yhteen 17 yleistajuista tiedejulkaisua

XX: Lahjoja vai ei?

XX: Lahjoja vai ei?

BY: Katsomukset.fi

20.12.2021

Joululahjat herättävät keskustelua. Sitä voi seurata mediassa ja omassa lähipiirissä, kun joulun lähestyessä tulee ajankohtaiseksi pohtia millaisia lahjoja hankitaan ja kenelle. 

Lahjoista on keskusteltu jo antiikin Roomassa. Maijastina Kahlos kirjoittaa Katsomukset.fi -julkaisussa loppuvuoden perinteistä ja kuinka niihin suhtauduttiin 300–400-luvuilla. Kahloksen mukaan myöhäisantiikin roomalaisille vuodenvaihde oli yhtä juhlaa, joka toi kansalaisia ja erilleen joutuneita perheitä yhteen. 

Saturnalia oli pimeän vuodenajan ilopilkku, jota juhlistettiin lahjoilla, peleillä ja juhlaherkuilla ja juomilla. Juhlakausi jatkui luontevasti tammikuun ensimmäisen päivän juhlinnalla. Kalendae Ianuariae oli roomalaisen vuoden ensimmäinen päivä, jolloin konsulit astuivat virkaansa ja uuden vuoden kunniaksi tulkittiin enteet alkavalle vuodelle. Senaatti ja armeija vannoivat uskollisuutta keisarille ja antoivat tälle lahjoja. Myös yksityiset ihmiset tulkitsivat enteitä tulevalle vuodelle. Lisäksi tehtiin vierailuja ja annettiin lahjoja tuttaville.”

Lahjojen antamista ja juhlintaa myös vastustettiin, erityisesti myöhäisantiikin piispojen toimesta. Kahloksen mukaan esimerkiksi Antiokian piispa Johannes Khrysostomos on saarnassaan kuvaillut uuden vuoden viettoon liittyvää juhlintaa paholaisen juonena. Amaseian piispa Asterios taas moitti erityisesti lahjojen antamista, sillä se ei ollut vapaaehtoista ja niiden antaminen nähtiin velkaantumisen alkuna.

Joulukuussa 2021 Tutkitusti on kutsunut sinut mukaan joulumatkalle tutkitun tiedon maailmaan.

#tutkituntiedonjoulukalenteri
#tutkittutieto #tutkitusti

TUTUSTUTHAN MYÖS

KUMPPANEIHIMME