Tutkittua tietoa vaikuttavissa muodoissa

VIII: Kauneimmat joululaulut ja yhdessä laulamisen rituaali

BY: Katsomukset.fi

8.12.2021

Joululaulut virittävät hiljalleen joulun tunnelmaan ja tuovat yhteen laulajiaan. Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ovat monille suomalaisille tuttuja ja niitä järjestetään lähikirkoissa, toreilla ja verkon välityksellä. 

Tilaisuuksissa laulettavat tutut joululaulut herättävät laulajissaan esimerkiksi lapsuuteen tai sukulaisiin liittyviä muistoja. Tilaisuudet voivat myös tarjota joulukiireiden keskellä kaivattua rauhaa ja hiljentymistä. 

“Kauneimmat joululaulut on selvästi sellainen yhteisöllinen ilmiö, jota voi kutsua vuosittaiseksi rituaaliksi, kalendaaririitiksi. Rituaali on yhteisöön vakiintunut toistuva tapa tuottaa koettavaksi niitä arvoja, joita yhteisö ja sen jäsenet pitävät tärkeinä.”

Katsomukset -julkaisussa Tapani Innanen etsii vastausta siihen, miksi joululaulut kiehtovat vuodesta toiseen. Hän on vuosina 2010 ja 2016 koonnut yli 200 tutkimuslomakevastausta Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa käyneiltä henkilöiltä. Vastauksista käy ilmi tilaisuuksissa käyvien henkilöiden moninaisuus, ja kuinka tapahtuma herättää erilaisia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä kokemuksia.

Joulukuussa 2021 Tutkitusti on kutsunut sinut mukaan joulumatkalle tutkitun tiedon maailmaan.

#tutkituntiedonjoulukalenteri
#tutkittutieto #tutkitusti

TUTUSTUTHAN MYÖS

KUMPPANEIHIMME

Avainsanat

Kirjoittaja

Jaa

Email
Facebook
X
LinkedIn
WhatsApp