Allegra Lab Helsinki ja Antiikintutkimuksen verkosto järjestivät Tieteiden yössä 22.1.2026 yhteisen tapahtuman otsikolla ”Kissaeläinten historiaa ja nykyisyyttä itäisellä Välimerellä”. Tapahtumalle tarjosi puitteet Helsingin keskustassa sijaitseva Myöhä Café & Bar. Tapahtumaan osallistui runsaat 60 kuulijaa. Ohjelma koostui viidestä tietoiskusta, jotka valottivat kissaeläinten vaiheita muinaisessa Lähi-idässä, Egyptissä, Kreikassa sekä Roomassa. Viimeisessä esitelmässä sukellettiin Kyproksen saaren katukissojen elämään. Myöhässä oli nähtävissä lisäksi teemaan liittyvä Krista Rutasenvalokuvanäyttely ”Hengenpelastajat”, joka oli esillä 19.1.–9.2.2026.
Tapahtuma herätti pohtimaan eläinsuhteemme historiaa monesta näkökulmasta. Kissaeläimet ovat kulkeneet ihmisen rinnalla kauan. Myös nykyeurooppalaisten suhde kissaeläimiin periytyy alkuaan Välimeren alueen kulttuureihin. Muun muassa Suomen vaakunassa oleva leijona on samaa perua.
Ihmisen suhde kissaeläimiin vaikuttaa olleen vahvasti sidoksissa kulttuuriimme. Niitä on inhimillistetty ja kuvattu kesyttömän luonnon ruumiillistumana, käytetty hyötyeläiminä ja korotettu jumaliksi. Leijona on nähty kuninkaan veroisena vastustajana ja samastettu hallitsijoihin. Nykypäivänä suuri osa isoista kissaeläimistä on uhanalainen tai jo metsästetty sukupuuttoon. Sen sijaan kotikissasta on tullut suosittu lemmikkieläin. Samaan aikaan esimerkiksi Kyproksella on valtava katukissapopulaatio, josta huolehtiminen on pitkälti vapaaehtoisten käsissä.
Leijonanmetsästystä historian hämäristä
Kaksi ensimmäistä esitelmää keskittyivät leijonien historiaan Kreikassa ja Roomassa. Väitöskirjatutkija Jamie Vesterinen puhui leijonista muinaisessa Kreikassa. Kirjalliset kuvaukset sekä luulöydöt Balkanin alueelta osoittavat, että Kreikan maaperällä tallusteli leijonia myöhäisellä pronssikaudella (n. 1700–1050 eaa.) ja vielä antiikin aikanakin.
Vaikka leijona olikin Euroopassa tuolloin jo kuolemassa sukupuuttoon, itämaisten vaikutteiden ansiosta isot kissaeläimet jatkoivat vaellustaan kreikkalaisten mielen maisemissa niin kuvataiteissa kuin kirjallisuudessa. Leijonat kuvattiin vuorten ja metsien hurjina asukkeina, jotka ottivat yhteen paimenten ja metsästäjien kanssa: tämän vastakkainasettelun voi tulkita kuvastaneen villin luonnon ja ihmisten hallitseman sivilisaation välistä jännitettä alkaen jo Euroopan varhaisimmista kirjallisista lähteistä.
Siinä missä Lähi-idässä leijona oli kuninkuuden symboli, kreikkalaisissa lähteissä siitä tuli ennen kaikkea sankaruuden vertauskuva. Samalla sankareiden rinnastaminen leijoniin johti niiden inhimillistämiseen kirjallisuudessa ja stereotyyppisiin käsityksiin ”leijonan luonnosta”. Aleksanteri Suuren valloitusten myötä myös Kreikassa leijona alettiin liittää hallitsijaan.
Väitöskirjatutkija Miika Remahl tarkasteli leijonan levinneisyyttä ja elinalueita antiikin Välimeren alueella perustuen roomalaisten kirjallisiin kuvauksiin. Antiikin aikana leijonia eli luonnonvaraisina koko Välimeren etelä- ja itäpuolisilla alueilla, jotka kuuluivat Rooman valtakuntaan sen ollessa laajimmillaan.
Roomalaiset liittivät leijonat erityisesti tiettyihin maantieteellisiin alueisiin. He myös tekivät havaintoja eri maailmankolkissa elävien leijonalajien fysiologisista eroista. Taiteen ja kirjallisuuden kuvauksissa leijonien asuttama erämaa luo kontrastin idylliselle pastoraalimaisemalle.
Kreikkalaisten tavoin roomalaiset samastivat eräitä historian ja kirjallisuuden hahmoja leijoniin. Leijonaa pidettiin yleisesti julmana luonteeltaan. Järjestelmällisesti harrastettu metsästys muun muassa kansanhupina järjestettyjen eläinnäytösten tarpeisiin johti osaltaan populaatioiden hupenemiseen.
Leijonan lempeämpi serkku
Kolme muuta esitelmää keskittyivät kesykissan vaiheisiin. Egyptologi Mia Meren aiheena olivat muinaisen Egyptin kissat. Kissat yhdistetään usein Egyptiin, mutta todellisuudessa kissa oli siellä verrattain myöhäinen tulokas: se saapui ”vasta” keskivaltakunnan aikana (n. 2055–1650 eaa.). Kissaa pidettiin hyödyllisenä eläimenä, koska se piti muun muassa jyrsijät loitolla.
Lemmikiksi kissa vakiintui uuden valtakunnan aikana (n. 1550–1069 eaa.). Muun muassa hautamaalauksissa niitä on kuvattu omistajiensa rinnalla. Tuolla ajalla kissat alettiin myös yhdistää eräisiin jumalattariin. Egyptin myöhäiskaudella (664–332 eaa.) kissasta tuli etenkin Bastetin pyhä eläin: tämä alun perin leijonanhahmoisena kuvattu jumalatar kesyyntyi, ja hänet alettiin esittää kissanhahmoisena.
Aleksanteri Suuren valloitusretkistä alkaneen hellenistisen kauden (332–30 eaa.) aikana Egyptissä alkoi eläinmuumioiden massatuotanto. Temppeleissä suorastaan kasvatettiin kissoja muumioiden tehtailua varten. Kristinuskon leviämisen myötä kissa menetti jumalaisen asemansa ja siitä tuli jälleen lähinnä hyötyeläin.
Toisin kuin Egyptissä, Kreikassa kissan asema oli koko antiikin ajan marginaalinen. Kulttuurintutkija Liisa Kaskikartoitti esitelmässään kesykissan vaiheita kreikkalaisten keskuudessa esihistorialliselta ajalta bysanttilaiseen kauteen saakka.
Varhaisin merkki kissan kesyyntymisestä on peräisin Kyproksen Sillurokamboksesta, josta löydettyyn hautaan laskettiin noin 9500 vuotta sitten yhdessä kissa ja ihminen. Pronssikaudelta lähtien kissaa kuvattiin taiteessa. Siitä kertovat lähteet ovat kuitenkin yllättävän vähäiset, ja klassisessa antiikissa (480–323 eaa.) onkin lähes kotikissan kokoinen aukko.
Kreikkalaisten mielikuvassa kissoista korostuu niiden kyltymätön kiimaisuus. Etenkin naaraskissojen uskottiin olevan luonnostaan lempiväisiä ja houkuttelevan uroksia lemmenpuuhiin. Kissoihin liittyvät mielikuvat poikkesivat siis varsin paljon leijonien ylväästä maineesta. Kissoilla uskottiin myös olevan käyttöä kansanparannuksessa. Vasta roomalaisaikana (146 eaa. lähtien) kissa vaikuttaa hitaasti yleistyneen ihmisen kumppanina.
Tämän päivän katukissat
Viimeisessä esitelmässä siirryttiin nykypäivään, kun Kyproskissat ry:n perustaja, valokuvaaja ja eläintenhoitaja Krista Rutanen kertoi Kyproksen katukissojen tilanteesta.
Kissa tuotiin Kyprokselle aikoinaan luultavasti pyydystämään hiiriä. Nykypäivänä saaren kissapopulaatio on kuitenkin kasvanut valtavaksi, ja kissa nähdään itse tuhoeläimenä. Katukissoja arvioidaan olevan saarella jopa lähes kaksi kertaa sama määrä kuin ihmisiä.
Kissojen auttaminen ylikuormittaa paikallisia vapaaehtoisia ja eläinlääkäreitä. Valtion toimet ongelman ratkaisemiseksi ovat hyvin vähäisiä. Kissojen vapauden rajoittaminen ja asema lemmikkinä ovat paikallisille vielä melko uusia konsepteja.
Vuonna 2022 perustettu Kyproskissat toimii yhdessä paikallisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa muun muassa leikkauttamalla katukissoja ja etsimällä niille koteja Suomesta. Yhdistyksen kaltaiset toimijat pyrkivät olemaan suunnannäyttäjiä, mutta yksin niiden on saaren kissakriisiä mahdoton ratkaista.
* * *
Tieteiden yön tapahtumasta jäi päällimmäisenä käteen diakronisuuden ja poikkitieteellisyyden yhdistyminen onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Historiatieteiden parissa on vielä melko vähän kokeiltu yhteistyötä nykypäivän toimijoiden kanssa, vaikka tällainen yhteistyö voisi syventää molempien osapuolten näkökulmia kulttuurisiin teemoihin kuten suhteeseemme toisenlajisiin eläimiin. Myös yleisölle tapahtuma vaikutti näyttäytyvän monipuolisena kokonaisuutena, ja osallistujia olisikin ollut enemmän kuin paikalle mahtui kuulijoita.
Meille puhujille tapahtuman järjestäminen oli paitsi opettavainen, myös inspiroiva ja iloa tuova kokemus. Kiitoset osallistujille sekä Allegra Labille tapahtuman mahdollistamisesta!
