Tutkittua tietoa vaikuttavissa muodoissa

Uskonto ja politiikka

Millä tavoin uskonto ja politiikka kietoutuvat toisiinsa? Niin maailmalla kuin Suomessa on lukuisia esimerkkejä päätöksenteosta ja vallankäytöstä, joita määrittävät uskonto ja käsitykset siitä. Vaikuttamisen monet muodot -lukupaketissa syvennytään tutkittuihin näkökulmiin politiikan ja uskonnon kytköksistä. 

Logo Katsomukset

Uskonto ja poliittinen teologia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa

”Yhdysvalloissa ei ole koskaan valittu presidentiksi ehdokasta, jota äänestäjien enemmistö on pitänyt tarjolla olleista vähemmän uskonnollisena.”

Uskonto näyttelee tärkeää roolia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, vaikka maan perustuslaissa kielletään esimerkiksi valtionkirkon ylläpitäminen. Kristillinen äänestäjien enemmistö on halunnut tuoda uskonnon osaksi päätöksentekoa.

Markku Ruotsila 4.11.2020

Logo Liikkeessä yli rajojen

Millainen uskontokäsitys ohjaa Migrin uskonnollisen kääntymyksen uskottavuusarviointia?

”Valitettavan usein tutkimani kielteiset turvapaikkapäätökset päättyvät toteamukseen, jonka mukaan henkilö ei voi olla vaarassa kotimaassaan, koska hänen kääntymyksensä ei ole uskottava.”

Moni Suomeen tullut turvapaikanhakija on kääntynyt kristinuskoon. Turvapaikkaprosessissa arvioidaan kääntymyksen aitoutta yksityisen hengellisen vakaumuksen pohjalta. Lähtömaassa vainon kuitenkin laukaisee vainoajan käsitys vainottavaan ryhmään kuulumisesta.

Ilona Silvola 29.10.2021

Iranin naiset vaativat vapaata elämää

”Tällä hetkellä Iran on yksi harvoista valtioista, joka edellyttää pakollista hunnun käyttöä ja valvoo sitä lailla.”

Iranin mielenosoituksissa on viime syksystä alkaen vaadittu kaikkien kansalaisten valinnanvapautta ja peräänkuulutettu erityisesti naisten tasa-arvoa. Liikehdintä on vastareaktio Iranin hallinnon politiikkaan, joka on pyrkinyt hallitsemaan naisten toimintaa määräämällä hijab-hunnun käytöstä.

Zahra Edalati ja Majid Imani 9.11.2022