Saamelaisten kansallispäivä
BY: ANTROBLOGI, POLITIIKASTA
Tänään on saamelaisten kansallispäivä – onko mikään muuttunut sadassa vuodessa?
Tänä vuonna tulee täyteen 101 vuotta saamelaista yhteispohjoismaista yhteistyötä ja poliittista aktivismia. Saamelaisten kansallistunteen herääminen linkittyi ajan yleiseen henkeen kaikkialla Euroopassa 1917, jolloin järjestettiin ensimmäinen saamelaisten kokous Norjan Trondheimissa. Tärkeinä ajankohtaisina päämäärinä pidettiin saamelaisten koulutuksellisen tilanteen parantamista ja maahan liittyvien oikeuskysymysten pikaista ratkaisemista. Sata vuotta myöhemmin samat asiat ovat edelleen ajankohtaisia.
Satavuotiaan Suomen ja Saamen rinnakkaiselosta on kirjoittanut sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Reetta Toivanen artikkelissaan vuosi sitten.
Sekä AntroBlogin että Politiikasta-verkkolehden arkistoista löytyy runsaasti aihetta käsitteleviä tekstejä, joista esittelemme tässä muutamia.
Tutkijatohtori Reetta Humalajoki valaisee keskustelua kulttuurisesta omimisesta. Hänen mukaansa: ”Laajemmalle yleisölle käsite on tullut tutuksi lähinnä iltapäivälehtien kohukirjoitusten ja television keskusteluohjelmien kautta, joissa vähemmistöjä kuvataan omimisesta ”loukkaantuneina”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todelliset vaikutukset alkuperäiskansojen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen asemaan.”
Politiikan tutkija Tapio Nykänen esittelee kansainvälisestikin tunnetun Nils-Aslak Valkeapään poliittista toimintaa ja ajattelua. Valkeapää (1943–2001, saam. Áillohaš) oli saamelainen taiteilija, toimittaja ja alkuperäiskansa-aktiivi, jonka vaikutus ulottuu syvälle nykyiseenkin saamelaiskulttuuriin.
Saamelaisten kansallispäivänä on hyvä myös tarkastella Suomen historianarratiiveja: mitä kerromme ja korostamme, mitä puolestaan jätämme kertomatta?
Tutkijatohtori Noora Kotilainen nostaa esiin saamelaisten aseman akuuttina ongelmana, josta puhutaan ja tiedetään vähän. Jos epäkohtia nostetaankin esiin, ongelmat korkeintaan esitetään menneinä asioina.
”Suomalaiseen valtiolliseen itseymmärrykseen ja kansalaisten minäkuvaan ei koloniaalinen perinne ja sen myöntäminen vaivatta istu. Olemme tottuneet ajattelemaan itseämme pienenä ja sorrettuna kansana, jota suuremmat imperiumit ovat kyykyttäneet. Emme ole tottuneita tai valmiita ottamaan kolonialismin syytöstä tai kolonialistin roolia vastaan.”