Kurotus tuonpuoleiseen ja nykyhetkestä menneeseen
BY: TEOLOGIA.FI, KHELIDON
Lähestyvän marraskuun inspiroimina nostamme esiin vainajien muistamiseen liittyvää tutkimusta Karjalan ortodoksien perinteestä, sekä muistutamme tiedejulkaisujen kuolema-teemaisista artikkelikokonaisuuksista. Pohdinnan arvoinen on myös ”carpe diem” -lausahduksen todellinen merkitys.
”Suo meille iankaikkinen muisto”
Vainajien muisteleminen on ortodoksisessa perinteessä tärkeää, ja yhteisöllisyys ulottuu edesmenneisiin asti. Uskovien yhteisön muodostavat kaikkialla ja kaikkina aikoina eläneet uskovat yhdessä.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ortodoksinen kirkko ryhtyi organisoimaan ristisaattoja itärajan yli. Ristisaatto on kulkue, joissa vaelletaan paikasta toiseen jumalanpalvelusta viettäen. Osallistujien joukossa on sekä ortodokseja että luterilaisia, joista suurta osaa motivoi tilaisuus vierailla suvun kotiseudulla.
Helena Kupari, FT, on tutkinut Suomen ja Viron ortodoksien perinteisillä kotiseuduilla järjestettäviä praasniekkoja (kirkon nimikkopyhän muistojuhlia) ja ristisaattoja.
Teologia.fi-sivuston tekstissä hän johdattaa lukijan Saarivaaran ja Korpiselän kyliin Raja-Karjalaan.
”Carpe diem!”
Useimmat tunnistavat latinankielisen lausahduksen carpe diem, eli ”tartu hetkeen”. Harva kuitenkaan tietää, että se on osa roomalaisen runoilijan Quintus Horatius Flaccuksen sepittämää ”laulua”. Runoilija neuvoo ottamaan kiinni siitä, mikä on katoavaista – ihmisen aika.
”Elä täysillä juuri nyt! Tämä näyttää olevan Horatiuksen runon ydinsanoma; kokonaisuudessaan luettuna runo ei kuitenkaan varsinaisesti pursua elämäniloa, vaan pikemminkin alakuloa, alistumistakin.”
Tutkitun näkökulman aiheeseen tarjoaa klassillisten kielten yliopistonlehtori Minna Seppälä antiikintutkijoiden Khelidon-blogin tekstissä keväältä 2016.
TUTUSTUTHAN MYÖS
KUMPPANEIHIMME
