Tarinallistaminen ei ole enää vain niin sanotun konsulttipuheen keino, vaan se on läsnä kaikilla kulttuurin alueilla. Aiemmin kertomus miellettiin taitolajiksi, nyt jokaisen, yhtä lailla bloggarin kuin poliitikon, johtajan kuin alaisen, potilaan kuin lääkärin, on oltava tarinankertoja. 

Kertomuksen vaarat

Tarinankerronnalla on epäilyttävän paljon valtaa nykykulttuurissamme. Klikkijournalismin synty on tehnyt yksilötarinoista uutisia. Ennen henkilöjuttu oli vain pieni lisä asiantuntijalausuntoihin ja tilastotietoon perustuvan pääuutisen kyljessä. Nyt pääuutisena paistattelee pienen ihmisen kokemus, ja tilastot löytyvät korkeintaan pienellä präntättynä jutun alanurkasta. Tarinallistuminen on seurausta kokemuksen jakamista suosivasta mediaympäristöstä, jossa yksilölliset, yhteisölliset ja taloudelliset edut sekoittuvat.

Kertomuksen vaarat -tutkimusryhmän yhteiskunnallinen tehtävä on kertomusmuodon riskien ja varjopuolien esiin tuominen aikana, jolloin tarinoista puhutaan lähes yksinomaan positiiviseen sävyyn.

Tutkimusryhmän johtaja filosofian tohtori Maria Mäkelä summaa projektin tutkimuskysymykset ja tavoitteet kolumnissaan Kertomuksen vaarat -blogissa viime syksyltä.

#varokertomusta #mindthenarrative

Lue kolumni täällä 

Unconference – tiedemaailman nykytilan kritiikkiä

Tarinallistaminen saattaa aiheuttaa ongelmia myös tutkimustiedon yleistajuistamisessa ja levityksessä, kun asiasta uutisoivalla toimittajalla on vahva paine saada aikaan yksilöllinen tai yhteisöllinen tarina.

Yhteiskunnallinen tiedekeskustelu näyttäytyy eräänlaisena kulttuurisotana, jossa mielipiteitä pyhitetään ja korotetaan tutkittua tietoa vastaavaan asemaan. Asiantuntijat nähdään usein eliittinä, jota halutaan vastustaa oman tai kansanomaisen kokemuksen voimalla. Suomen julkisessa keskustelussa on noussut tähän liittyvä uusi ilmiö, jossa valtavirtapolitiikassakin kyseenalaistetaan tieteen merkitystä ja asiantuntijoiden roolia. Näistä trendeistä aiheutuu tieteen auktoriteetin murenemista.

Filosofian tohtori Ville Lähde järjesti Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran kollokviossa viime syksynä Unconference-tapahtuman. Tavoitteena oli keskustelu, jossa keskustelijat saavat itse tuoda esiin erilaisia tuskailun aiheita tiedejulkaisemisen ja -viestinnän tilasta. Lähteen mukaan tilaisuus toimi tutkijoille terapeuttisena hetkenä. Keskustelu löytyy Versus-verkkojulkaisusta.