Jo joutui armas aika – näkökulmia jokavuotiseen virsikeskusteluun
BY: ANTROBLOGI, LIIKKEESSÄ YLI RAJOJEN
Tulevana viikonloppuna kouluissa ympäri maan veisataan totuttuun tapaan suvivirttä osana lukuvuoden päättäjäisjuhlia. Tästä sangen viattoman kuuloisesta laulusta on muodostunut viime vuosikymmeninä yhdenlaisen suomalaisen ”kulttuurisodan” symboli.
“Miten uskonnosta tulee kulttuuria?”
Ainakin 1970-luvulta lähtien julkisuudessa on esitetty käsityksiä, joiden mukaan suvivirren kaltaisten kristillisten hengellisten laulujen esittäminen osana juhlaa, johon kaikkien oppilaiden, heidän perheenjäsentensä ja opettajien oletetaan osallistuvan, loukkaa uskonnottomien ja muihin uskontokuntiin kuuluvien oikeuksia. Vastakkaisen kannan mukaan suvivirsi on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettä, jota kaikkien kansalaisten tulisi vaalia.
Antropologisen katsauksen aiheeseen tarjoaa sosiaali- ja kulttuuriantropologian yliopistonlehtori Timo Kallinen artikkelissaan viime vuodelta.
“Kristittyjen maa?”
Suvivirsikeskustelu avaa näkökulmia suomalaisuuden ja kristinuskon suhteeseen. Mielikuvien tasolla ne kietoutuvat tiiviimmin yhteen kuin esimerkiksi Suomen laki antaa ymmärtää. Vaikka yhä harvempi suomalainen enää uskoo kristinuskon opinkappaleisiin, voi valtaosaa heistä hyvällä syyllä nimittää ”kulttuurikristityiksi”.
Uskontotieteen tohtorikoulutettava Teemu Pauha kirjoitti aiheesta jo viisi vuotta sitten ETMU ry:n blogissa. Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura on tutkijoiden monitieteinen järjestö, jonka tarkoituksena on edistää aihepiiriin liittyvää tutkimusta Suomessa. Blogin nimi on nykyään Liikkeessä yli rajojen.
TUTUSTUTHAN MYÖSYHTEISTYÖKUMPPANEIHIMME
