Eläinsuojelulain kokonaisuudistus on jälleen käynnissä. Yli 25 vuotta vanha ja yli kymmenen vuotta valmisteltu eläinsuojelulaki annettiin lausuntokierrokselle loppuvuodesta. Kokonaisuudistuksen valmisteluaikana eläinten kohteluun ja hyvinvointiin liittyvää keskustelua on käyty paitsi luonnontieteellisillä aloilla, myös yhteiskuntatieteellisillä ja muilla ihmistieteellisillä aloilla sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Eläinten kohtelua koskevia keskusteluja ovat kuitenkin pitkään hallinneet taloudelliset ja tuotannolliset näkökulmat.
Muunlajisten eläinten kohtelu on toistuvien yhteiskunnallisten konfliktien aihe, mikä korostuu tiettyjen lajien, kuten sikojen, minkkien ja susien kohdalla. Eläimet on pitkään sijoitettu sosiaalisen ja kulttuurisen alueen ulkopuolelle ja vain ihminen on koettu yhteiskunnallisen ja poliittisen analyysin arvoiseksi. Siten muiden eläinten sosiaalista ja yhteiskunnallista merkitystä – ja niiden arvoa yksilöinä – on aliarvioitu tai se on jäänyt kokonaan huomiotta. Tutkimuksellisen asiantuntemuksen huomioon ottaminen onkin otettava laajemmin käyttöön eläinsuhteiden kipukohtien tarkastelussa.
Me kirjoittajat edustamme eri aloilla tehtävää kriittistä eläintutkimusta. Kriittinen eläintutkimus on useista teoreettisista suuntauksista koostuva tutkimusalue, joka tarkastelee ihmisten ja muiden eläinlajien välisiä suhteita ja purkaa perinteisiä ihmiskeskeisiä tutkimusnäkökulmia. Kriittisen eläintutkimuksen verkoston tavoite on vahvistaa tutkimusalaa sekä tukea tutkijoiden osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamistyöhön. Verkosto haluaa tuoda eläintutkijoiden äänen kuuluviin yhteiskunnallisessa keskustelussa ihmisten ja muiden eläinten välisistä suhteista sekä syventää tämän keskustelun luonnetta tutkimustietoon perustuvilla näkökulmilla. Tästä vaikuttamistyöstä käy esimerkkinä vastikään jättämämme lausunto eläinten hyvinvointilain luonnokseen.
Esittelemme seuraavaksi lakiluonnoksen keskeisiä puutteita. Verkoston näkökulmasta eläinpoliittinen ja oikeustieteellinen tutkimus ja keskustelu on huomioitava, kun Suomessa viimeistellään suurinta yksittäistä kaikkien muiden eläinlajien paitsi ihmisen käyttöä ja kohtelua koskevaa lainsäädäntöä.
Hyvinvointipesua ja näennäistä itseisarvoa
Eläimiin kohdistuvan kärsimyksen välttäminen on eurooppalaisessa ajattelussa koettu hyve-eettisesti tärkeäksi aina antiikista valistusajan kautta tähän päivään. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt vivisektion harjoittamista, eli tajuissaan olevien eläinten leikkelyä ilman kivunlievitystä tai eläinten tehotuotantoa, turkistarhausta ja eläinten terveyden vaarantavaa jalostusta. Eläinten hyvinvointitieteessä eläimen hyvinvoinnin käsite merkitsee sitä, että myös toisenlajinen eläin kuin ihminen ymmärretään kokevaksi yksilöksi, jolla on kyky tuntea fyysistä ja yhä useammin myös psyykkistä pahoinvointia ja sen lisäksi mielihyvää.
Voimassa olevan eläinsuojelulain esitöiden mukaan “[k]ärsimyksellä tarkoitetaan eläimen kokemaa henkistä tai ruumiillista eläimen hyvinvointiin tai terveyteen kielteisesti vaikuttavaa tuntemusta”. Eläinsuojelulainsäädäntö on perinteisesti pyrkinyt suojelemaan eläimiä kärsimykseltä – siis suojelemaan eläimen hyvinvointia tai terveyttä siihen kielteisesti vaikuttavilta tuntemuksilta. Voimassaolevan eläinsuojelulain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia.
Luonnoksen mukaan voimassa olevan eläinsuojelulakimme puitteissa “hyvinvoinnin edistäminen on jäänyt merkitykseltään vähäisemmälle huomiolle kuin varsinainen eläinten suojelu tarpeettomalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä”. Lakiluonnoksen perusteella historia toistaa itseään. Lausuntokierrokselle annettu laki edistää vain marginaalisesti joidenkin eläinten hyvinvointia. Parannukset koskevat helposti toteutettavia tai todennäköisesti pelkäksi lain kirjaimeksi jääviä toimia. Lakiluonnoksesta puuttuu myös tarkastelu enemmistön näkökulmasta: Suomessa teurastetaan määrällisesti eniten broilereita ja kaloja. Molempia eläinryhmiä koskee sama ongelma: tuotantomäärät ovat niin valtavia, ettei yksilön hyvinvointia tosiasiassa huomioida.
Uusi lakiluonnos kantaa nimeä laki eläinten hyvinvoinnista. Lain nimi vie ajatukset hyvinvoiviin eläimiin. Tästä huolimatta se koostuu suurimmalta osin pykälistä, jotka estävät tai merkittävästi heikentävät eläinten hyvinvointia. Hiilidioksiditainnutukseen tukehtuva broileri, liikkumisen äärimmilleen rajoittavassa häkissä imettävä emakko ja verkkopohjalla pakko-oireitaan toteuttava kettu ovat esimerkkejä nimenomaan pahoinvoivasta eläimestä. Lain nimen muuttaminen näyttäytyykin viherpesuun vertautuvana hyvinvointipesuna. Enää 2020-luvulla hyvinvointia ja kärsimystä ei pitäisi tulkita eläimen käyttötarkoituksesta tai ihmisen taloustilanteesta riippuen sivuuttamalla eläinten hyvinvointia koskeva tutkimustieto.
Hyvinvoinnin lisäksi lakiluonnoksessa puhutaan itseisarvosta. Siinä silti todetaan, että “käsite eroaisi ainakin jossain määrin filosofiassa omaksutusta itseisarvon käsitteestä”. Itseisarvolle annettua merkityssisältöä ei kuitenkaan määritellä. Käsitettä ei käytetä lausuntokierrokselle annetussa laissa, vaan ainoastaan sen perusteluissa. Ilman tavanomaista merkityssisältöään tai määritelmää siitä, mitä itseisarvo lakitekstissä tarkoittaa (legaalimääritelmä), jää viittaus itseisarvoon täysin tyhjäksi.
Kohti tutkimustietoa ja tavoitteitaan vastaavaa lakia
Lakiluonnoksen mukaan voimassa olevan eläinsuojelulain säätämisen jälkeen “[e]läinten terveyttä ja hyvinvointia koskevista tieteellisistä tutkimuksista on saatu uutta tietoa eläinten psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edellytyksistä”. Huolimatta siitä, että tällä tutkimustiedolla perustellaan lainsäädännön uudistustarvetta, näkyy lisääntynyt tutkimustieto vain ohuesti lakiluonnoksessa.
Verkoston näkökulmasta on perusteltua, että laki heijastaisi viimeisintä tutkimustietoa eläinten hyvinvoinnista. Perinteisesti eniten näkyvyyttä saavat eläimet saavat osakseen parempaa suojelua, kun taas ihmisille vähemmän näkyvät eläimet ovat heikommin suojeltuja. Tällöin eläinten suuri enemmistö, kuten broilerit, turkiseläimet ja kasvatetut kalat, jäävät lainsäädännössä vähälle huomiolle, koska eläimiä tuotetaan teollisissa olosuhteissa katseilta piilossa.
Kriittisen eläintutkimuksen verkosto esittääkin, että muunlajisten eläinten hyvinvointi on taattava turvaamalla eläimille esimerkiksi vapaus liikkua lajityypillisellä tavalla sekä vapaus kivusta ja kärsimyksestä, joita aiheutetaan jopa rutiininomaisesti muun muassa karjuporsaiden kastraatiossa sekä useiden lajien hiilidioksiditainnutuksessa ennen teurastusta.
Voimassaolevan eläinsuojelulain yleiset periaatteet edellyttävät, ettei eläimille aiheuteta tarpeetonta kärsimystä. Kärsimys näyttää kuitenkin nykylainsäädäntömme tulkintakäytännössä muuttuvan tarpeelliseksi, mikäli se on omiaan edesauttamaan ihmisen intressin toteutumista. Yleisiin periaatteisiin kirjatun tarpeettoman kärsimyksen tuottamisen kiellon tulisikin konkretisoitua aiempaa voimakkaammin läpi eläinsuojelulain säännösten. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi hiilidioksiditainnutuksen tai turkistarhauksen kieltämistä.
Mikäli tutkimustieto osoittaa eläimen hyvinvoinnin toteutumisen mahdottomaksi pitotavan tai jalostuksen takia, ei eläintä tulisi siten kasvattaa. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi nykyisenmuotoisen broilerintuotannon loppumista, eli käytännössä broilerin poistamista sallittujen tuotantoeläinten listalta.
On ongelmallista puhua itseisarvosta ja hyvinvoinnista, jos niiden ajatellaan automaattisesti rajautuvan vain joillekin lajeille tai joillekin lajeille vain joissain tapauksissa.
Katseet tulevaisuuteen
Lain pitää heijastaa nykyistä tutkimustietoa ja toimia varautuen pitkälle tulevaisuuteen, ei ainoastaan vahvistaen jo käynnissä olevia ja markkinoiden myötä tapahtuvia muutoksia. Sen lisäksi, että Suomi jää sisällöllisesti jälkeen eläinsuojelun tasossa – puhumattakaan eläinten oikeuksien edistämisestä – on uhkana myös lainsäädännön systematiikan hajoaminen. Mikäli laki on jo voimaan tullessaan sisällöltään vanhentunut, se altistuu lähitulevaisuudessa lukuisille yksittäisille muutoksille, jotka rikkovat lain rakennetta ja logiikkaa. Lisäksi lain uudistamisen pitkittäminen ja lain muokkaaminen eläintuotannosta taloudellisesti hyötyvien tahojen tavoitteita vastaavaksi on kansalaisten aliarvostamista.
Kriittisen eläintutkimuksen läpäisee ajatus tutkimuksen aktiivisesta roolista yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa. Tavoitteemme on, että akateemisten julkaisujen, järjestölehtien ja eläintuotannon taloudellisiin intresseihin kytkeytyvän viestinnän rinnalla nähdään yleistajuista ja riippumatonta tiedeviestintää. Eri eläinten kohtelun muotoja on kyseenalaistettava ja eläinten yksilöarvo on tuotava tutkimuksellisen ja yhteiskunnallisen huomion kohteeksi.
