Tuo yhteen 17 yleistajuista tiedejulkaisua

Antiikki näkyväksi – taistelua antiikintutkimuksen puolesta

17.5.2023
Abstract geometric pattern

Onko antiikintutkimus Suomessa kriisissä? Kreikan kielen sana krísis (κρίσις) tarkoittaa erottelemista, arviointia ja käännekohtaa.

Vuoden 2023 alussa suomalaisella antiikintutkijalla oli varsin ristiriitainen olo. Toisaalta Helsingin yliopistossa järjestetyillä kansallisilla antiikintutkimuksen päivillä tammikuun lopulla oli ennätyksellisen suuri osanottajakunta. Esitelmiä oli kahdelle päivälle useissa sessioissa. Suomalainen antiikintutkimus monine nuorine innostuneine tutkijoineen näytti voivan hyvin.

Toisaalta oli juuri tullut tieto Turun ja Oulun yliopiston suunnitelmista lopettaa antiikin kielten, latinan ja muinaiskreikan, opetus. Ajankohta liittyi näiden alojen yliopistonlehtorin (Oulu) ja professorin (Turku) lähitulevaisuudessa tapahtuviin eläköitymisiin. Tähänhän olemme viime vuosina tottuneet monien pienten, varsinkin ihmistieteellisten oppialojen suhteen. Helsingin yliopistossa on viime vuosina lakkautettu klassillisen arkeologian ja klassillisten kielten lehtoraatti eläköitymisen myötä. Ehkä osin opiskelijoiden aktiivisen vastustuksen vuoksi klassillisen arkeologian oppialasta saatiin kuitenkin korvaukseksi antiikin kulttuurin opintokokonaisuus – joka keskittyy etenkin materiaaliseen kulttuuriin – kandiohjelman osana, mutta sen jatkuvuus on epävarma, vaikka se houkuttelee runsaasti opiskelijoita kursseilleen.

Oulussa yliopistonlehtori on ollut ainoa antiikin kieliä opettava: jos lehtoraatti lakkautetaan, ei antiikin (klassisia) kieliä ja kulttuuria voi enää opiskella Oulussa; silloin tällöin järjestettävä latinan alkeiskurssi on annettu hyvin laihaksi korvaushoidoksi. Turussa professuurin lakkauttamisen mukana olisi ajan myötä mennyt koko oppiaine olemassa olevine kreikan ja latinan lehtoraatteineen. Turussa onnistuttiin kuitenkin saamaan torjuntavoitto, jota edesauttoi turkulaisten antiikintutkijoiden aktiivinen toiminta sekä kansainväliset kollegoiden adressit ja mm. yleisönosastokirjoitus (28.1.) Helsingin Sanomissa. Oppiaine saa siis säilyä, mutta tietyin hyvin tiukoin ehdoin, joita epäilemättä tarkastellaan professorin eläköitymisen koittaessa.

Koko prosessi sai miettimään, mitä yliopistojen sisälläkään ymmärretään antiikintutkimuksen laajasta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Turun torjuntavoiton jälkeen Turun Sanomissa ilmestyikin Helsingin yliopiston kahden keskiajantutkijaprofessorin tilannetta valottava kirjoitus, jossa tuotiin esille myös tiedepoliittisia ulottuvuuksia. Päätöksien takana pitäisi aina olla käsitys niiden kerrannaisvaikutuksista. Mitä tapahtuisi, jos Suomessa ei olisi saatavissa esimerkiksi latinan opetusta? Latina on osa Suomenkin keskiajan ja uuden ajan alun historiaa, koska kirjakielenä oli tuolloin latina. Lisäksi juuri vaikeiden klassisten kielten osaajat ovat tuoneet Helsingin yliopistolle ulkopuolista rahoitusta onnistuneiden ERC-rahoitusten myötä.

Tänä päivänä yhteiskunnallinen vaikuttavuus on kirjattu osaksi yliopistojen strategiaa. Vaikuttavuudesta olisi osattava kertoa niin päättäjille kuin yliopistojen johdolle ymmärrettävällä tavalla (mieluummin numeroin, ilmeisesti). Toisaalta vanhempi tutkijapolvi saattaa muistaa ajan, jolloin tutkimuksen relevanssia ei tarvinnut todistella. Helsingin yliopistossa 1950-luvulla alkanut ja kansainvälistä tunnustusta saavuttanut, yhä jatkuva papyrustutkimus ei ehkä ainakaan päättäjien taholta saisi nykypäivänä ymmärrystä. Mitä se hyödyttää, kysyttäisiin.

Suomessa on ollut latinan opetusta keskiajalta lähtien; antiikin kreikkaa alettiin puolestaan opettaa uskonpuhdistuksen myötä Turun katedraalikoulussa viimeistään 1580-luvulla. Suomen ensimmäisessä yliopistossa, Kuninkaallisessa Turun akatemiassa, oli alusta saakka latinan ja kreikan opetusta. Kaunopuheisuuden professori opetti opiskelijoita ilmaisemaan itseään ajan kirjakielellä, latinalla; lisäksi kaikki opetus annettiin latinaksi, opinnäytteet kirjoitettiin latinaksi ja väittelytkin käytiin latinaksi. Antiikin kreikkaa opetti kreikan ja heprean professori sekä Uuden testamentin ns. koine-kreikkaa yksi kolmesta teologian professorista. Yliopiston Turun kauden lopulla kreikka sai oman professuurinsa. Pian Suomen sodan (1808–1809) ja viimeistään Turun palon (1827) jälkeen yliopisto muutti uuteen pääkaupunkiin, Helsinkiin.

Oppiaineen pitkällä kansallisella historialla ei oppiaineen relevanssia voi kai perustella. Ajat muuttuvat. Olihan Turun akatemiassa runoudenkin professuuri, mutta vain lyhyen aikaa. Toisaalta eikö meitä viehätä juuri vanhojen instituutioiden, kuten yliopistojen, traditionaalisuus? Oxfordin yliopistossa runouden professuuri on vieläkin tallella. Sen viranhaltijana on aina ansioitunut runoilija, tällä hetkellä Alice Oswald, joka on kirjoittanut mm. Homeroksen Ilias-eepoksen innoittaman runoelman Memorial, joka on saatu myös suomeksi. Oxfordin yliopisto on sinänsä johtavia antiikintutkimuksen kehtoja.

Edellä mainitun Helsingin Sanomissa ilmestyneen mielipidekirjoituksen (28.1.) kommentit olivat mielenkiintoista luettavaa. Erään kommentoijan mielestä latinan ja antiikin kreikan tutkimus on ehkä jo sen verran ”koluttu” aihe, että uutta tietämystä on vaikea tuottaa. Sen sijaan esimerkiksi sellaisten kielten kuin tokaarin, hittiitin (siis heetin kielen) tai etruskin tutkimus voisi tuottaa uutta tietoa kustannustehokkaammin. Antiikintutkijasta, joka on tottunut jatkuviin uusiin näkökulmiin ja tutkimusmetodeihin oppialallaan – ja siten muuttuviin käsityksiin antiikista – tämä kommentti herättää lähinnä hilpeyttä puhumattakaan siitä, että etruskista ja tokaarilaisista kielistä ei ole olemassa kirjallisia lähteitä. Toinen kommentoija ehdotti puolestaan ”turhien” klassisten kielten korvaamista esperantolla ja lisäsi: ”Lol, TikTokissa ja Instagramissa kukaan ei ole edes kuullut moisista kummajaisista”. Pitäisikö siis mennä aina uusimmille somealustoille, jotta tutkimus tulisi todella näkyväksi?

’Klassiset kielet’ saattaa tosiaan olla ilmaisuna outo samaan aikaan kun antiikin kulttuuri on ällistyttävän näkyvänä osana populaarikulttuuria. Elokuvissa ja tietokonepeleissä antiikin maailmaa tarkastellaan kuitenkin hyvin kapeasta näkökulmasta (esimerkiksi stereotyyppisesti hahmotellut antiikin myyttihahmot).

Taistelussa antiikintutkimuksen puolesta on sattunut myös pieniä hutilyöntejä. Hesarissa ilmestyneessä erittäin tarpeellisessa mielipidekirjoituksessa todettiin, että ”Turussa on ollut klassisten kielten professuuri vuodesta 1640”. Näinhän ei ole ollut, koska Turun akatemia siirtyi Helsinkiin, kuten sanottu. Sen sijaan voimme ylpeinä todeta, että vuodesta 1640 lähtien on Suomessa ollut yliopisto, jossa on opetettu latinan lisäksi myös kreikkaa vaihtelevin professuurinimityksin. Myöhemmin perustettiin lisää yliopistoja, kuten Turun yliopisto vuonna 1920, joissa muutamissa opetettiin myös klassisia kieliä. Toisaalta mielipidekirjoituksesta saattoi päätellä, että Suomessa olisi tällä hetkellä vain kaksi klassisten kielten professuuria. Tosiasiassa niitä on neljä: Turussa on yksi professuuri, jonka kontolla ovat molemmat klassiset kielet; Helsingissä professuureja on yhden sijasta tällä hetkellä kolme: kreikan professuuri, latinan apulaisprofessuuri sekä yksi molempien kielten apulaisprofessuuri – viimeksi mainittu muuttui tänä keväänä professuuriksi, kun Marja Vierros nimitettiin toimeen 1.3.2023. Toisaalta Professoriliitto on suosittanut, ettei apulaisprofessoreja kutsuta professoreiksi. Silti puhuminen vain kahdesta professuurista on sikäli ongelmallinen, että organisaatiomuutosten myötä oppialojen näkyvyys saattaa väliaikaisesti vähentyä. Jos Hesarissa puhutaan vain kahdesta professuurista, on se harhauttavaa tietoa potentiaaliselle antiikintutkimuksen opiskelijalle, ja opiskelijoita ala kuin ala tarvitsee jatkuakseen.

Antiikintutkimuksen relevanssin ja laaja-alaisuuden näkyväksi tekemiseen pyritään esimerkiksi tekeillä olevalla, jo viime vuonna aloitetulla Miksi antiikki? -esseekokoelmalla, jossa suomalaiset antiikintutkijat valottavat toisaalta antiikin kulttuurin monitahoisuutta – antiikki oli todellakin monikielinen, -kulttuurinen ja -etninen – kuin myös antiikin eurooppalaista perintöä ja sitä kautta antiikin relevanssia nykypäivän ihmisille, myös suomalaisille. Kirjassa tehdään myös selväksi, miksi latina ja muinaiskreikka ovat välttämättömät kielet antiikintutkimuksessa.

Kriisin hetkellä tapahtuvan arvioinnin ja käännekohdan aika koitti siis tänä keväänä. Sekä nuoremmat että vanhemmat antiikintutkijasukupolvet ovat yhdessä ryhtyneet toimiin. Tekeillä on uusi antiikintutkimuksen verkosto, jonka tarkoitus on saattaa asiantuntijoiden, tutkijoiden, puuhat selkeämmin päivänvaloon, myös niillä somealustoilla.

Tua Korhonen & Marja Vierros

Tua Korhonen & Marja Vierros

Tua Korhonen on Kreikan kielen dosentti Helsingin yliopistossa.Marja Vierros on klassillisen filologian professori Helsingin yliopistossa ja tutkii erityisesti papyruksille kirjoitettuja kreikankielisiä tekstejä.He molemmat toimittavat Khelidon - kuulumisia antiikista -julkaisua.

Herättikö teksti ajatuksia?

Ota yhteyttä!

Tarjoa tekstiäsi: info@allegralabhki.fi

Logo Tutkitusti